Taannoin Taloussanomat herätti keskustelua ylitöiden tekemisestä. Artikkelissa on tarkasteltu Tilastokeskuksen virallista tilastoa ylitöiden jakautumisesta eri toimialojen suhteen, tarkennettuna niihin toimialoihin joissa ylitöitä paiskitaan eniten. Tai no, paiskitaan ja paiskitaan. Paremminkin tilasto kertoo siitä, että näillä toimialoilla ylitöistä maksetaan yleisesti hyväksytty korvaus. Ylityökorvaus. Tämän kyseenalaisen kunnian saivat prosessi- ja kuljetustyöntekijät 4,5 kuukausittaisella ylityötunnilla.
Mielenkiintoiseksi uutisesta tekee se, että tilaston mukaan ylitöitä tehdään eniten ns. duunari-tasolla. Mitä lähempänä johtaja pallia istut, sitä vähemmän ylityötä kertyy. Johtajien ylityöt on selitettävissä sillä, että hän eivät kuulu saman työaikalainsäädön piiriin ja työn vaativuus on huomioitu kuukausittaisessa korvauksessa. Entäs sitten erityisasiantuntijat ja asiantuntijat? Heilläkö tippuu kynä kädestä heti kellon ollessa pykälässä?
Päinvastoin. Asiantuntijatasolla palkallisten ylitöiden lisäksi paiskitaan (tilastoimatonta) palkatonta ylityötä. Kysymys on harmaan työn tekemisestä, jota tehdään ja teetetään oletusarvoisesti asiantuntijatasolla. Esimerkiksi Akavan tutkimuksen mukaan, 7% akavalaisista tekee viikoittain melkein yhden työpäivän verran ylitöitä, eivätkä saa siitä asiaankuuluvaa ylityökorvausta. Ongelma on moninainen, koska paine palkattoman ylityön tekemiseen voi tulla johdon taholta tai työntekijälähtöisesti. Yhtäkaikki, sillä on kuormittava vaikutus työntekijään ja vaikuttaa sekä ansioihin että eläkekertymään.
On yleisesti tiedossa, että jatkuva ylitöiden teettäminen ei ole työn tehokkuuden kannalta järkevää ja työntekijän pitkiksi venyvät päivät sekä jatkuva vapaa-ajan laiminlyöminen ei ole kenenkään muun kun yrityksen etu. Syy-seuraus-suhteen lisäksi ongelma on vielä syvempi. Koko yhteiskuntamme suhtautuminen ja asenne työn tekemisen kulttuuriin on jokseenkin vinoutunut. Milloin työtuntien määrästä on tullut ihmisen arvoa kuvaava mittari?
On todella positiivista, että ministeri Stubb herätti keskustelua 8+8+8 (8 tuntia lepoa, 8 tuntia työtä ja 8 tuntia vapaa-aikaa) filosofiallaan. Mielenkiintoista onkin, kuinka nopeasti Stubbin pyrkimys tehdä työtä ammuttiin alas. Eikä mikään ihme. Yksityisen sektorin lisäksi harmaata työtä paiskitaan yhtälailla myös julkisella sektorilla. Näin laajan ongelman vaikutukset ulottuvat aina kansantalouteemme sakka. Muistuukin mieleen eräät sloganit ”toisen leivän syönnistä ” ja ”välistä vetämisestä”. Nimettäisiinkö palkattoman ylityön tekeminen ”kansantalouden nakertamiseksi”?
Niin monen muutoksen tavoin, tämäkin vaatii pieniä päätöksiä. Arvosta omaa ammattitaitoasi ja osaamistasi, mutta ennen kaikkea omaa aikaasi.
maanantai 30. syyskuuta 2013
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Tappavaa työtä?
Miksi tehdä työtä ilman palkkaa? Hyväntekeväisyyttä voi harjoittaa muuallakin.
Ihmiset tekevät ylitöitä ilman palkkaa useimmiten siksi, että he pelkäävät uransa puolesta. Tavallisesti “oikeutuksena” on työpaikan yleinen käytäntö: töitä tehdään vähintäänkin kahdeksasta kuuteen, ja ylimääräiset tunnit ilmaiseksi. Pelkona on, että kieltäytyminen tarkoittaa uran jämähtämistä paikalleen ja esimiehen ja työkaverien kunnioituksen menettämistä... tai sitten jotain harmia työnantajalle mistä puolestaan seuraisi työpaikan menetys.
Liiallisten ja palkattomien, siis laittomien, ylitöiden teettämisellä on kuitenkin muunkinlaisia riskejä. Ihminen tarvitsee aikaa perheelleen, harrastuksilleen ja ystävilleen sekä yksinkertaisesti rentoutumiseen. Jos ylitöitä tehdään, niiden tulee olla työehtosopimuksen mukaisia ja niistä tulee maksaa kunnon korvaus. Näin varmistetaan reilu peli, jossa kenenkään terveys tai yksityiselämä ei kärsi ansiotyön vuoksi. Liiallisen työnteon riskit terveydelle ovat todellisia ja pelottavia esimerkkejä löytyy.
Miten varmistaa, ettei itse joudu puun ja kuoren väliin työpaikan “käytäntöjen” takia? Ratkaisun avain on työntekijöiden, ei työnantajien, kädessä. Kysymys on valinnasta. On mahdollista ottaa selville, mitkä yritykset julkisesti sitoutuvat lakisääteisiin työaikoihin. Mitä useampi työnhakija suosii työnhaussa tällaisia yrityksiä, sitä useampi yritys joutuu tarkistamaan käytäntöjään. Toinen keino on saada kaikki työntekijät ongelmallisessa yrityksessä mukaan hakemaan muutosta. Jos jokainen kieltäytyy ylimääräisestä työstä, on päättäjillä kovat paikat. Tosiasia on kuitenkin se, että levännyt ja pirteä ihminen saa aikaan enemmän kuin väsynyt ja stressaantunut.
Ihmiset tekevät ylitöitä ilman palkkaa useimmiten siksi, että he pelkäävät uransa puolesta. Tavallisesti “oikeutuksena” on työpaikan yleinen käytäntö: töitä tehdään vähintäänkin kahdeksasta kuuteen, ja ylimääräiset tunnit ilmaiseksi. Pelkona on, että kieltäytyminen tarkoittaa uran jämähtämistä paikalleen ja esimiehen ja työkaverien kunnioituksen menettämistä... tai sitten jotain harmia työnantajalle mistä puolestaan seuraisi työpaikan menetys.
Liiallisten ja palkattomien, siis laittomien, ylitöiden teettämisellä on kuitenkin muunkinlaisia riskejä. Ihminen tarvitsee aikaa perheelleen, harrastuksilleen ja ystävilleen sekä yksinkertaisesti rentoutumiseen. Jos ylitöitä tehdään, niiden tulee olla työehtosopimuksen mukaisia ja niistä tulee maksaa kunnon korvaus. Näin varmistetaan reilu peli, jossa kenenkään terveys tai yksityiselämä ei kärsi ansiotyön vuoksi. Liiallisen työnteon riskit terveydelle ovat todellisia ja pelottavia esimerkkejä löytyy.
Miten varmistaa, ettei itse joudu puun ja kuoren väliin työpaikan “käytäntöjen” takia? Ratkaisun avain on työntekijöiden, ei työnantajien, kädessä. Kysymys on valinnasta. On mahdollista ottaa selville, mitkä yritykset julkisesti sitoutuvat lakisääteisiin työaikoihin. Mitä useampi työnhakija suosii työnhaussa tällaisia yrityksiä, sitä useampi yritys joutuu tarkistamaan käytäntöjään. Toinen keino on saada kaikki työntekijät ongelmallisessa yrityksessä mukaan hakemaan muutosta. Jos jokainen kieltäytyy ylimääräisestä työstä, on päättäjillä kovat paikat. Tosiasia on kuitenkin se, että levännyt ja pirteä ihminen saa aikaan enemmän kuin väsynyt ja stressaantunut.
maanantai 25. huhtikuuta 2011
”Kerro minulle salaisuutesi”
Työhaastattelu muistuttaa enemmän ja enemmän Speed datingia. Ihmisiä tulee huoneeseen liukuhihnalla, perustiedot ovat paperilla haastattelijan edessä, ja puolessa tunnissa olisi saatava selville, onko toinen kamala valepukki. Ja haastattelu menee jotenkin näin:
- Löysitkö hyvin perille?
- Joo, ei mitään ongelmia. (Haastateltavan osoittaa olevansa näppärä ja tuntevansa pääkaupunkiseudun liikenteen haasteet)
- Kerropa ihan ensiksi vaikka hieman itsestäsi. (Tämä on kavala sudenkuoppa, jota kannattaa varoa, mieti mitä kerrot ja miksi, ensivaikutelma tehdään ensinäkemän ja tämän kysymyksen avulla)
- No, opiskelin….valmistuin…tein töitä…
- Mitä tiedät meistä/Miksi haet juuri meille töihin?
- Ööm, tämähän on….yritys ja vaikuttava….ja haluan tänne koska…(Tässä on parempi osata yksityiskohtia kyseisen yrityksen vaiheista ja liiketoiminnasta, muuten haastattelija saattaa epäillä, että olet etsimässä vain töitä, eikä sinulta löydy oikeanlasta passiota)
- Mikä muuttaisit itsessäsi? (Tähän ei ole olemassa oikeaa vastausta, mutta rehellinenkään ei voi olla)
- Mitkä ovat vahvuutesi?
- Olen…1,2,3.
- Onko sinulla jotain kysyttävää? (Parempi olla.)
torstai 20. tammikuuta 2011
Ollaan ylpeitä!
Pysähdyin eräänä iltana miettimään päivittäin tapaamiani ihmisiä, etenkin niitä, jotka toimivat mitä moninaisimmissa palveluammateissa. Totesin, että poikkeuksellisen hyvä asiakaspalvelijahenkilö oli jäänyt mieleeni. Joka kerta, kun kohtaan hänet päivittäisillä asioillani, minulle tulee hyvä mieli. Sen lisäksi hän mitä ilmeisimmin hoitaa työnsä erittäin hyvin ja on ylpeä siitä mitä tekee (vaikka tuntipalkka ei taatusti ole hääppöinen).
Tietous omasta työpanoksesta ja sen laadusta on yksi uralla etenemisen tärkeä edellytys. Ei niinkään tismalleen toimialalle sopiva tutkintotodistus (vaikka sitä Suomessa joissain paikoissa innokkaasti peräänkuulutetaankin) vaan oikeanlainen ylpeys, joka usein syntyy rakkaudesta työhön jota tekee. ”Tekisin tätä vaikka ilmaiseksi.”
Ylpeys ja kateus eivät kulje sovussa samaa tietä, vaikka molemmat syntejä ovatkin. Kateus vie kaiken tilan ylpeydeltä. Viittaan tässä yhteydessä Olli Herralan blogiin ”Rikkaiden vaurastuminen pois köyhiltä”. Jo (ilmeisesti Helsingin sanomista lainatun) otsikon voi ymmärtää kahdella tavalla, katsantokannastaan riippuen. Joko vaurastuminen on pois köyhien pussista tai vaurastuminen tulee ottaa pois köyhien pussista. Positiivista vaihtoehtoa ei olekaan.
Spekuloiminen köyhien oikeuksilla rikkaiden tuloihin on surullista. Ensinnäkin unohtuu päättäjien vastuu, hehän päättävät mitä Suomessa menee kenenkin pussiin. Toiseksi, en tunne juurikaan työstään nauttivia ja ylpeitä ihmisiä, jotka valittaisivat päivästä toiseen siitä, mitä jonkun muun pussiin tipahtaa. Lapsena valittaminen oli synti, miksi se on aikuisille sallittua? Onnea vaan eduskuntavaaleihin ;)
Photo courtesy of Mikko Nieminen
Tietous omasta työpanoksesta ja sen laadusta on yksi uralla etenemisen tärkeä edellytys. Ei niinkään tismalleen toimialalle sopiva tutkintotodistus (vaikka sitä Suomessa joissain paikoissa innokkaasti peräänkuulutetaankin) vaan oikeanlainen ylpeys, joka usein syntyy rakkaudesta työhön jota tekee. ”Tekisin tätä vaikka ilmaiseksi.”
Ylpeys ja kateus eivät kulje sovussa samaa tietä, vaikka molemmat syntejä ovatkin. Kateus vie kaiken tilan ylpeydeltä. Viittaan tässä yhteydessä Olli Herralan blogiin ”Rikkaiden vaurastuminen pois köyhiltä”. Jo (ilmeisesti Helsingin sanomista lainatun) otsikon voi ymmärtää kahdella tavalla, katsantokannastaan riippuen. Joko vaurastuminen on pois köyhien pussista tai vaurastuminen tulee ottaa pois köyhien pussista. Positiivista vaihtoehtoa ei olekaan.
Spekuloiminen köyhien oikeuksilla rikkaiden tuloihin on surullista. Ensinnäkin unohtuu päättäjien vastuu, hehän päättävät mitä Suomessa menee kenenkin pussiin. Toiseksi, en tunne juurikaan työstään nauttivia ja ylpeitä ihmisiä, jotka valittaisivat päivästä toiseen siitä, mitä jonkun muun pussiin tipahtaa. Lapsena valittaminen oli synti, miksi se on aikuisille sallittua? Onnea vaan eduskuntavaaleihin ;)
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Ajoitus ennen kaikkea
Teitkö uuden vuoden hyvän lupauksen? Suurella osalla suomalaisista se liittyy tipattomaan tammikuuhun. On mahdollista luvata paljon muutakin: laihtua, lopettaa tupakointi, olla kiltimpi vaimolle, anopille tai ihmisille yleensä. Mutta suurin osa meistä epäonnistuu. Viimeistään kevätauringon lämmittäessä unohtuvat talven pimeinä tunteina tehdyt lupaukset. Onko kurittomuus kevään aikaansaannosta vai onko uuden vuoden lupauksessa jotain rakenteellisesti väärää?
Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Parhainkaa lupaus ei tule kestämään, ellei se ole haluttu ja harkittu. Uusi vuosi raketteineen ja kuohuvineen on pahin mahdollinen hetki tehdä elämän tärkeitä päätöksiä. Paitsi että tunnemme karmeaa syyllisyyttä yli kaksi kuukautta jatkuneista pikkujouluglögeilyistä, olemme luultavasti ylioptimistisia tulevaisuuden suhteen. Vuoden vaihtuminen antaa olettaa, että olisimme puolen yön jälkeen yhtä muuttuneita kuin päivämääräys.
Tärkeät päätökset tulisi tehdä jalat tukevasti maassa ja peppu kiinni työtuolissa. Hyvä ajankohta voisi olla vaikkapa uuden vuoden aaton jälkeen noin viikon päästä. On aika miettiä, ilman syyllisyyttä tai shampanjaa, mitä todella haluamme tulevalta vuodelta. Onko aika tehdä suuria uraa koskevia päätöksiä? Kartoittaa tarjolla olevia mielenkiintoisia työpaikkoja ja tarttua viimein tilaisuuteen tehdä unelmista totta?
Päätökset vaativat hieman aikaa. Ei määrättömästi, mutta jonkin verran kuitenkin. Jotta hyvä aikeesi toteutuisi, sinun on uhrattava jokunen puolituntinen kerran viikossa sen eteenpäin viemiseksi. Kun teet lupauksen itsellesi ja seuraat sen toteutumista puhaltaen aika ajoin tuulta purjeisiin, voit olla melkein varma onnistumisestasi. Onnea vuodelle 2011!
Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Parhainkaa lupaus ei tule kestämään, ellei se ole haluttu ja harkittu. Uusi vuosi raketteineen ja kuohuvineen on pahin mahdollinen hetki tehdä elämän tärkeitä päätöksiä. Paitsi että tunnemme karmeaa syyllisyyttä yli kaksi kuukautta jatkuneista pikkujouluglögeilyistä, olemme luultavasti ylioptimistisia tulevaisuuden suhteen. Vuoden vaihtuminen antaa olettaa, että olisimme puolen yön jälkeen yhtä muuttuneita kuin päivämääräys.
Tärkeät päätökset tulisi tehdä jalat tukevasti maassa ja peppu kiinni työtuolissa. Hyvä ajankohta voisi olla vaikkapa uuden vuoden aaton jälkeen noin viikon päästä. On aika miettiä, ilman syyllisyyttä tai shampanjaa, mitä todella haluamme tulevalta vuodelta. Onko aika tehdä suuria uraa koskevia päätöksiä? Kartoittaa tarjolla olevia mielenkiintoisia työpaikkoja ja tarttua viimein tilaisuuteen tehdä unelmista totta?
Päätökset vaativat hieman aikaa. Ei määrättömästi, mutta jonkin verran kuitenkin. Jotta hyvä aikeesi toteutuisi, sinun on uhrattava jokunen puolituntinen kerran viikossa sen eteenpäin viemiseksi. Kun teet lupauksen itsellesi ja seuraat sen toteutumista puhaltaen aika ajoin tuulta purjeisiin, voit olla melkein varma onnistumisestasi. Onnea vuodelle 2011!
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Kilpailutat hintasi
Muistan aina elokuvan, jota katsoin nuorena ihailun ja ällistyksen vallassa. Kysessä on 90-luvun popcorniviihde elokuva Clueless, jota tähditti Alicia Silverstone Cherin roolissaan. Se, mikä niin suunnattomasti ihastutti minua oli Cherin halu neuvotella arvosanat ylöspäin. Hän ei tyytynyt mielestään huonoon arvosanaan, vaan alkoi toimenpiteitsiin asian korjaamiseksi. Se, millaisia toimenpiteitä Cher käytti ei ole tässä arvostelun kohteena, vaan idea yleensä.
Meidät manipuloidaan tasapäisiksi jo koulun penkillä. En väitä, että Suomen tulisi olla pullollaan elitistisä kouluja, joiden oppilaat pörhistelisivät höyheniään ”tavisten” edessä, mutta miksi joukosta erottuminen katsotaan niin kamalaksi asiaksi? Tulevaisuuden haaveissani Suomen koulujärjestelmä suorastaan syleilee eripäistämistä ja tasapäistäminen on historiaa. Eripäristäminen tarkoittaa sitä, että kunkin omat taidot pääsevät kunniaan. Amisten ja ylppäreiden erottelu on historiaa, jokainen voi olla peruskoulun penkiltä asti magnifique ja arvostettu.
Ja juuri tähän perustuu ajamani ”tiedosta hintasi” -periaate. Tee sitä, missä olet hyvä ja unohda kaikki p-puheet siitä, että jokaisen pitäisi valita pitkä matikka ja A-ruotsi. Kun kerran teet sitä, missä olet hyvä ja mitä rakastat, tulet siinä koko ajan paremmaksi. Lopulta tulet niin hyväksi, että olet korvaamaton. Ja sinulla on täysi oikeus kilpailuttaa hintasi ja määritellä itse arvosi, sillä olethan systemaattisesti ja omilla valinnoillasi kehittänyt osaamisesi juuri siihen pisteeseen, missä se on nyt.
Meidät manipuloidaan tasapäisiksi jo koulun penkillä. En väitä, että Suomen tulisi olla pullollaan elitistisä kouluja, joiden oppilaat pörhistelisivät höyheniään ”tavisten” edessä, mutta miksi joukosta erottuminen katsotaan niin kamalaksi asiaksi? Tulevaisuuden haaveissani Suomen koulujärjestelmä suorastaan syleilee eripäistämistä ja tasapäistäminen on historiaa. Eripäristäminen tarkoittaa sitä, että kunkin omat taidot pääsevät kunniaan. Amisten ja ylppäreiden erottelu on historiaa, jokainen voi olla peruskoulun penkiltä asti magnifique ja arvostettu.
Ja juuri tähän perustuu ajamani ”tiedosta hintasi” -periaate. Tee sitä, missä olet hyvä ja unohda kaikki p-puheet siitä, että jokaisen pitäisi valita pitkä matikka ja A-ruotsi. Kun kerran teet sitä, missä olet hyvä ja mitä rakastat, tulet siinä koko ajan paremmaksi. Lopulta tulet niin hyväksi, että olet korvaamaton. Ja sinulla on täysi oikeus kilpailuttaa hintasi ja määritellä itse arvosi, sillä olethan systemaattisesti ja omilla valinnoillasi kehittänyt osaamisesi juuri siihen pisteeseen, missä se on nyt.
perjantai 12. marraskuuta 2010
Tästähän näkee läpi!
Aika mitataan nykyään tarkkaan. On oltava ajassa kiinni, pysyttävä aikaansa edellä, oltava ajan tasalla, kilpailtava aikaa vastaan…kielemmekin on täynnä aikailmauksia, joilla yritämme konkretisoida sen tärkeää merkitystä jokapäiväisessä elämässämme. Ajan suuri arvostus tarkoittaa entistä enemmän läpinäkyvyyttä yritysmaailmassa ja työpaikoilla yleensäkin. Nopein ja tehokkain toiminta, jossa vältytään turhilta riidoilta ja kahnauksilta, on useimmiten kaikkia kuuntelevan ja läpinäkyvän yhteistoiminnan tulosta.
Myös Nokian uusi johtaja uskoo avoimuuteen ja suorapuheisuuteen. Stephen Elopin johtamisen periaatteisiin kuuluu eriävien mielipiteiden kuunteleminen ja sellaisen yritysilmapiirin luominen, jossa mielipiteitä uskalletaan myös tuoda esille. Elop korostaa myös omaa rooliaan muutoksen aikaansaannissa: hänen on itsensäkin osattava ottaa kritiikkiä vastaan.
Toivoa sopii, että vihdoinkin ollaan huomaamassa moniäänisen yrityskulttuurin hyödyt. Se ei suinkaan tarkoita liian montaa kokkia keittiössä vaan jokaisen työntekijän ansioiden ja kokemuksen tunnustamista. Yritysmaailmaa hidastavat riidat ja kahnaukset sekä työtehokkuuden lasku ovat vain eräitä niistä syistä, joiden vuoksi läpinäkyvyyttä kannattaa suosia. Kun aika sananmukaisesti maksaa rahaa, on ongelmista pyrittävä näkemään niiden toiselle puolelle jo ratkaisuvaiheessa. Tällöin yrityksen sisällä olevat, joskus eripuraisetkin äänet, auttavat laajentamaan näkökenttää.
Myös Nokian uusi johtaja uskoo avoimuuteen ja suorapuheisuuteen. Stephen Elopin johtamisen periaatteisiin kuuluu eriävien mielipiteiden kuunteleminen ja sellaisen yritysilmapiirin luominen, jossa mielipiteitä uskalletaan myös tuoda esille. Elop korostaa myös omaa rooliaan muutoksen aikaansaannissa: hänen on itsensäkin osattava ottaa kritiikkiä vastaan.
Toivoa sopii, että vihdoinkin ollaan huomaamassa moniäänisen yrityskulttuurin hyödyt. Se ei suinkaan tarkoita liian montaa kokkia keittiössä vaan jokaisen työntekijän ansioiden ja kokemuksen tunnustamista. Yritysmaailmaa hidastavat riidat ja kahnaukset sekä työtehokkuuden lasku ovat vain eräitä niistä syistä, joiden vuoksi läpinäkyvyyttä kannattaa suosia. Kun aika sananmukaisesti maksaa rahaa, on ongelmista pyrittävä näkemään niiden toiselle puolelle jo ratkaisuvaiheessa. Tällöin yrityksen sisällä olevat, joskus eripuraisetkin äänet, auttavat laajentamaan näkökenttää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)