maanantai 30. syyskuuta 2013

Ylityön raskaan raataja kansantaloutta nakertaa

Taannoin Taloussanomat herätti keskustelua ylitöiden tekemisestä.  Artikkelissa on tarkasteltu  Tilastokeskuksen virallista tilastoa ylitöiden jakautumisesta eri toimialojen suhteen, tarkennettuna niihin toimialoihin joissa ylitöitä paiskitaan eniten. Tai no, paiskitaan ja paiskitaan. Paremminkin  tilasto kertoo siitä,  että näillä toimialoilla ylitöistä maksetaan yleisesti hyväksytty korvaus. Ylityökorvaus. Tämän kyseenalaisen kunnian saivat  prosessi- ja kuljetustyöntekijät 4,5 kuukausittaisella ylityötunnilla.

Mielenkiintoiseksi uutisesta tekee se,  että tilaston mukaan ylitöitä tehdään eniten ns. duunari-tasolla. Mitä lähempänä johtaja pallia istut, sitä vähemmän ylityötä kertyy. Johtajien ylityöt on selitettävissä sillä, että hän eivät kuulu saman työaikalainsäädön piiriin ja työn vaativuus on huomioitu kuukausittaisessa korvauksessa. Entäs sitten erityisasiantuntijat ja asiantuntijat? Heilläkö tippuu kynä kädestä heti kellon ollessa pykälässä?

Päinvastoin. Asiantuntijatasolla palkallisten ylitöiden lisäksi paiskitaan (tilastoimatonta) palkatonta ylityötä. Kysymys on  harmaan työn tekemisestä, jota tehdään ja teetetään oletusarvoisesti asiantuntijatasolla. Esimerkiksi Akavan tutkimuksen mukaan, 7% akavalaisista tekee viikoittain melkein yhden työpäivän verran ylitöitä, eivätkä saa siitä asiaankuuluvaa ylityökorvausta. Ongelma on moninainen, koska paine palkattoman ylityön tekemiseen voi tulla johdon taholta tai työntekijälähtöisesti. Yhtäkaikki, sillä on kuormittava vaikutus työntekijään ja vaikuttaa sekä ansioihin että eläkekertymään. 

On yleisesti tiedossa, että jatkuva ylitöiden teettäminen ei ole työn tehokkuuden kannalta järkevää ja työntekijän pitkiksi venyvät päivät sekä jatkuva vapaa-ajan laiminlyöminen ei ole kenenkään muun kun yrityksen etu. Syy-seuraus-suhteen lisäksi ongelma on vielä syvempi. Koko yhteiskuntamme suhtautuminen ja asenne työn tekemisen kulttuuriin on jokseenkin vinoutunut. Milloin työtuntien määrästä on tullut ihmisen arvoa kuvaava mittari?

On todella positiivista, että ministeri Stubb herätti keskustelua  8+8+8 (8 tuntia lepoa, 8 tuntia työtä ja 8 tuntia vapaa-aikaa) filosofiallaan. Mielenkiintoista onkin, kuinka nopeasti Stubbin pyrkimys tehdä työtä ammuttiin alas. Eikä mikään ihme. Yksityisen sektorin lisäksi harmaata työtä paiskitaan yhtälailla myös julkisella sektorilla. Näin laajan ongelman vaikutukset ulottuvat aina kansantalouteemme sakka. Muistuukin mieleen eräät sloganit ”toisen leivän syönnistä ” ja ”välistä vetämisestä”. Nimettäisiinkö palkattoman ylityön tekeminen ”kansantalouden nakertamiseksi”?

Niin monen muutoksen tavoin, tämäkin vaatii pieniä päätöksiä. Arvosta omaa ammattitaitoasi ja osaamistasi, mutta ennen kaikkea omaa aikaasi.


Photo courtesy of Mikko Nieminen

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Tappavaa työtä?

Miksi tehdä työtä ilman palkkaa? Hyväntekeväisyyttä voi harjoittaa muuallakin.

Ihmiset tekevät ylitöitä ilman palkkaa useimmiten siksi, että he pelkäävät uransa puolesta. Tavallisesti “oikeutuksena” on työpaikan yleinen käytäntö: töitä tehdään vähintäänkin kahdeksasta kuuteen, ja ylimääräiset tunnit ilmaiseksi. Pelkona on, että kieltäytyminen tarkoittaa uran jämähtämistä paikalleen ja esimiehen ja työkaverien kunnioituksen menettämistä... tai sitten jotain harmia työnantajalle mistä puolestaan seuraisi työpaikan menetys.

Liiallisten ja palkattomien, siis laittomien, ylitöiden teettämisellä on kuitenkin muunkinlaisia riskejä. Ihminen tarvitsee aikaa perheelleen, harrastuksilleen ja ystävilleen sekä yksinkertaisesti rentoutumiseen. Jos ylitöitä tehdään, niiden tulee olla työehtosopimuksen mukaisia ja niistä tulee maksaa kunnon korvaus. Näin varmistetaan reilu peli, jossa kenenkään terveys tai yksityiselämä ei kärsi ansiotyön vuoksi. Liiallisen työnteon riskit terveydelle ovat todellisia ja pelottavia esimerkkejä löytyy.

Miten varmistaa, ettei itse joudu puun ja kuoren väliin työpaikan “käytäntöjen” takia? Ratkaisun avain on työntekijöiden, ei työnantajien, kädessä. Kysymys on valinnasta. On mahdollista ottaa selville, mitkä yritykset julkisesti sitoutuvat lakisääteisiin työaikoihin. Mitä useampi työnhakija suosii työnhaussa tällaisia yrityksiä, sitä useampi yritys joutuu tarkistamaan käytäntöjään. Toinen keino on saada kaikki työntekijät ongelmallisessa yrityksessä mukaan hakemaan muutosta. Jos jokainen kieltäytyy ylimääräisestä työstä, on päättäjillä kovat paikat. Tosiasia on kuitenkin se, että levännyt ja pirteä ihminen saa aikaan enemmän kuin väsynyt ja stressaantunut.


Photo courtesy of Mikko Nieminen