Tästähän näkee läpi!

Aika mitataan nykyään tarkkaan. On oltava ajassa kiinni, pysyttävä aikaansa edellä, oltava ajan tasalla, kilpailtava aikaa vastaan…kielemmekin on täynnä aikailmauksia, joilla yritämme konkretisoida sen tärkeää merkitystä jokapäiväisessä elämässämme. Ajan suuri arvostus tarkoittaa entistä enemmän läpinäkyvyyttä yritysmaailmassa ja työpaikoilla yleensäkin. Nopein ja tehokkain toiminta, jossa vältytään turhilta riidoilta ja kahnauksilta, on useimmiten kaikkia kuuntelevan ja läpinäkyvän yhteistoiminnan tulosta.

Photo courtesy of Mikko Nieminen

Myös Nokian uusi johtaja uskoo avoimuuteen ja suorapuheisuuteen. Stephen Elopin johtamisen periaatteisiin kuuluu eriävien mielipiteiden kuunteleminen ja sellaisen yritysilmapiirin luominen, jossa mielipiteitä uskalletaan myös tuoda esille. Elop korostaa myös omaa rooliaan muutoksen aikaansaannissa: hänen on itsensäkin osattava ottaa kritiikkiä vastaan.

Toivoa sopii, että vihdoinkin ollaan huomaamassa moniäänisen yrityskulttuurin hyödyt. Se ei suinkaan tarkoita liian montaa kokkia keittiössä vaan jokaisen työntekijän ansioiden ja kokemuksen tunnustamista. Yritysmaailmaa hidastavat riidat ja kahnaukset sekä työtehokkuuden lasku ovat vain eräitä niistä syistä, joiden vuoksi läpinäkyvyyttä kannattaa suosia. Kun aika sananmukaisesti maksaa rahaa, on ongelmista pyrittävä näkemään niiden toiselle puolelle jo ratkaisuvaiheessa. Tällöin yrityksen sisällä olevat, joskus eripuraisetkin äänet, auttavat laajentamaan näkökenttää.

Hiljainen työnhaku

• Minulla on hiljaisen työnhaun kausi.

• Mikä? Etsikö siis uutta työpaikkaa? 

Photo courtesy of Mikko Nieminen

• En varsinaisesti, vaan kartoitan ennenkaikkea potentiaaliani ja työmarkkina-arvoani.

• Miksi? Ja mitä tarkoitat hiljaisella työnhaulla? Teetkö sen jotenkin salassa?

• Ei, ei se sitä tarkoita, ei siinä ole mitään salailemista. Olen alani ammattilainen ja haluan pysyä ajan tasalla. Haluan myös tietää, miten minun tulee kehittyä osaajana, jos haluan yletä urallani.

• Miten se tapahtuu käytännössä?

• Lataan CV:ni nettipalveluun ja kerron osaamisalueistani ja vahvuuksistani sekä uratoiveistani. Jos haluan jossain vaiheessa vaihtaa toisiin tehtäviin, minun ei tarvitse aloittaa nollasta. Olen jo perillä palkkakehityksestä ja osaamiseni kysynnästä.

Hiljainen työnhaku on osa jokaisen urastaan kiinnostuneen ”työtä”. Se ei välttämättä tarkoita, ettet pitäisi tämänhetkisestä työstäsi. Päinvastoin, se tarkoittaa, että haluat pysyä ajan hermolla ja tietää, mitä alasi työmarkkinoilla tapahtuu. Seuraat ehkä asuntosi hinnan kehittymistä, mikset siis myös seuraisi oman osaamisesi markkina-arvoa! Hiljainen työnhaku tajoaa mahdollisuuden pohtia urasi suuntaa ja muita alasi tarjoamia mahdollisuuksia tulevaisuuden varalle.

Yksi tapa hakea töitä ”hiljaisesti” on luoda oma nettiprofiili. Periaatteessa sinun tulee vastata kolmeen oleelliseen kysymykseen:

1. Mitä osaat ja miksi erotut joukosta?
2. Mistä olet kiinnostunut?
3. Millä ehdoilla olet käytettävissä?

Pääset alkuun lataamalla CV:si järjestelmään ja luomalla oman profiilin, jossa voit osaamisalueidesi ja työhistoriasi lisäksi kertoa toivepalkkasi ja työtilanteesi. ITProfiilisi auttaa sinua saamaan näkyvyyttä oman alasi osaajana!

YourITProfile – Näytä taitosi netissä!

Vapaaehtoista vai vapaa ehdoista?

Teini-ikäiset neuvottelevat työehdoistaan tarkasti. Anstianpesukoneen purkaminen, roskien vieminen ja imurointi on yhtä kuin viikkorahaa. Varmaa on, että sovitusta ei jousteta tippaakaan. Isompi työmäärä tarkoittaa automaattisesti isompaa korvausta. Äiti ja isä eivät näyttäydy jumalina vaan neuvottelukumppaneina. Sama tarkan markan teini suostuu kuitenkin aikuisena raatamaan 12 tunnin työpäiviä kahdeksan tunnin palkalla, eikä inahdakaan vastuidensa ja tehtäviensä lisääntyessä. Mitä hän pelkää, potkujako? Vai onko hänestä vain varttunut kypsempi ihminen?

Tukholman syndroomasta kärsivä tuntee voimakasta myötätuntoa alistajaansa kohtaan. Vaikkapa kidnappaustilanteessa itse siepatun kokema vapaudenriisto unohtuu. Siepattu ei enää näe mitään väärää kidnappaajan puuhissa ja puolustelee tämän käytöstä. Yhtäläisyys työelämään on ilmeinen: orjan lailla raatava (eli vapaudenriistosta kärsivä) keksii oikeutuksen ajastaan luopumiselle. Onko siis kysymys orjatyöstä tai hyväntekeväisyydestä? Vai olisiko Tukholman syndrooma parempi “diagnoosi”? Lapsi on terve, kun leikkii ja sairas, kun ei osaa lopettaa. Sama pätee aikuisiin ja työntekoon.

Photo courtesy of Mikko Nieminen

Vakituista ja varmaa… vai vain halpaa?

- Jesse, olet ollut meillä jo jonkin aikaa konsulttina keikkalaisena hommissa. Teet tunnollisesti hommia ja ilmeisesti myös viihdyt meillä. Miten olisi vakituinen pesti?

- Joo-o. Palkkahan tietysti pysisi ennallaan?

- Noh, tarjoaisimme alhaisempaa palkkaa, mutta tulo olisi varmempaa.

- Nyt kyllä juksaat! Haluan edelleen hyvän korvauksen menetetystä vapaa-ajasta. Palkka ratkaisee, koska sen suuruudesta riippuu myös vapaa-ajan ohjelmani. Sitähän varten täällä eletään. Ymmärrän tietysti mitä tarkoitat, että pidemmällä työajalla olisi vähemmän vapaa-aikaa kulutettavana ja pienempi rahakin riittäisi.

Photo courtesy of Mikko Nieminen

Turvallisuuden tunteesta ollaan valmiita maksamaan suuria rahoja. Vakuutamme automme, lapsemme, henkemme ja kotimme. Voit ajatella työpanostasi myytävänä “omaisuutena”. Työnantajasi saattaa tarjota sinulle “vakuutusta” tulojesi jatkuvuudelle. Vakituinen pesti on tämä vakuutus. Se tarkoittaa, että voit ottaa asuntolainan ja asua samalla paikkakunnalla seuravat 50 vuotta. Hyvä niin. Työnantajallesikin vakuutus on edullinen. Hän vakuuttaa itselleen pysyvästi alhaisemmat palkkakustannukset. Lisäksi hän saa luotettavan ja ammattitaitoisen työntekijän firmansa palkkalistoille, eikä huolta aivopaosta ole.

Ja se toinen vaihtoehto? Työttömyyskassaan maksetaan prosentteja, mutta kuukausipalkkalaiset luopuvat kymmenistä prosenteista. Työnantajalla ei tulisi olla mitään syytä laskea palkkatasoa vakituisille työntekijöille. Palkkauksessa on kysymys taidoista ja vapaa-ajan menetyksestä. Työntekijällä on työpanos ja palkka on tuon työnpanoksen menetyksen hinta. Kysymys on siitä, kuinka isoa vakuutusmaksua haluat maksaa kuukausittain.

Esimerkki: haluat maalauttaa talosi. Löydät suosituksilla erityisen tunnollisen maalarin, joka tekee hyvää jälkeä. Hän laskuttaa sinulta varsin suuren summan, mutta olet tyytyväinen tulokseen ja palkkaat hänet seuraavana kesänä maalaamaan kesämökkisi. Siskosi näkee moitteettomasti maalatun talon ja palkkaa maalarin maalaamaan oman talonsa ja niin edelleen. Lopulta koko perheesi on maalauttanut talonsa. Kyseinen maalari ei tarvitse vakuutusta tulonsa jatkuvuudelle. Hänen työpanoksensa puhuu puolestaan ja toimii tarpeellisena vakuutuksena. Tulon jatkuvuus syntyy siitä, että ostajalle työntekijän työpanoksen menettäminen on suurempi paha kuin pyydetyn korvauksen maksaminen. Kaikki muu on tinkimistä.

Tekemällä taitavaksi

Miksi ihmiset aina uudelleenkouluttautuvat? Kun saadaan kahdeksan vuoden aikana hiellä ja tuskalla (tai lorvailulla ja luimistelulla) maisterinpaperit leivotuksi, jatketaan suoraan uuteen koulutusohjelmaan. Ei tule valmista, ei. Työelämän happi ja vesi on tänä päivänä uudelleenkouluttautuminen, uudelleenorientoituminen ja uudelleensijoittuminen. Vanha kansanviisaus sanoo, että sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Jos sinulla on taito jonka nuorena opit, miksi ihmeessä uudelleenkouluttautuisit? Sinulla voi olla useiden kymmenien vuosien kokemus erikoisalasta, jossa olet maailman huippua. Sinun erityisosaamisesi on se, mitä huomaamattasikin aina teet ja mitä olet joka paikassa puuhaamassa kenenkään sitä sinulta pyytämättä tai vaatimatta. Onko SE se sinun unelma-ammatisi!?

Photo courtesy of Mikko Nieminen

Ihminen tekee luontaisesti sitä, mistä tykkää. Jaksan vuosi toisensa jälkeen ihmetellä ihmisiä, joilla on mystisiä monimutkaisia taitoja, jotka eivät millään tapaa näytä liittyvän heidän ammatilliseen koulutukseensa. Eräs tuttuni loihtii kuin tyhjästä mitä ihmeellisimpiä leivonnaisia tuulihatuista hyytelökakkuihin. Arvatkaa mitä? Hän on leiponut lapsesta asti, ihan vain huvikseen. Myöhemmin hän tuskaili eri koulutusvaihtoehtojen kanssa. Tiedän takuuvarmasti, että jos hän olisi päättänyt avata kermakakkuleipomon, se olisi ollut ennennäkemätön menestys.

Mutta tulisiko lapsuuden intohimon tai harrastuksen toimia ammatinvalinnan kriteerinä? Ihmiset voi jakaa kahteen kastiin: niihin, jotka uskovat, että harrastukset ovat hauskanpitoa varten ja niihin, jotka uskovat työn toimivan intohimon toteutuspaikkana. Suomessa meillä on rasitteenamme kivenkova työetiikka, joka on sinänsä positiivinen kansanperintö, mutta joka usein sokaisee meidät työhön liittyvältä ilolta. “Se tuo leivän pöytään, ei sen ole tarkoituskaan olla kivaa”, sanotaan. Ehkäpä näin. Mutta jos olet todella hyvä jossain, on mahdollista, että päivittäiset kahdeksan tuntia kiitävät ohi nopeammin. On mahdollista, että muutkin näkevät poikkeukselliset taitosi ja et tule kärsimään puutetta ja pulaa. Oman alansa erityisosaajalle kun on aina kysyntää.

Olet oman itsesi herra

Jos olet suossa, et luultavasti ole oman itsesi herra. Mikään ei ole niin tärkeää kuin olla oman elämänsä ylin päättävä taho. Jos sinä et tehnyt ratkaisevia valintoja, kuka ne teki? Äitisi, isäsi, opinto-ohjaajasi? Ehkäpä ilkeä työtoveri tai pomosi tekee valintoja puolestasi? Sillä valintoja on monenlaisia. Joka päivä ei voi olla ruusuilla tanssimista, mutta illalla sinulla tulisi olla aina sellainen olo, että päivän kulku oli sinun hallussasi. Paras tapa tietää, onko sinulla valta omaan elämääsi on tehdä testi: Oletko oman elämäsi herra?

Photo courtesy of Mikko Nieminen

Eilisen ja huomisen välinen kuilu

Miksi nuoria AINA parjataan? Vikaa löydetään milloin mistäkin: pussikaljasta, arvomaailmasta, ahkeruuden puutteesta, puketumistyylistä. Nyt ”vanhemman sukupolven” hampaissa eivät ole pelkästään teini-ikäiset, kuten ”vanhoina hyvinä aikoina” vaan myös nuoret aikuiset.

Uusi vastapari on syntynyt: nuoret aikuiset vastaan hieman nuoremmat aikuiset. Kynnys arvostella ei ole enää korkealla - rima on pudonnut paikaltaan. Jokainen saa aukoa suutaan, jos on mitään näyttöä menestyksekkäästä elämästä (mitenhän se universaalisti voitaisiin määritellä?).

Nimimerkki Veijo Miettinen osallistuu tähän perinteeseen parjaamalla kurittomia nuoria pakinassaan otsikolla ”Veijon mielestä taiteilijoiden tulisi tehdä töitä” (Tekniikka&Talous 18.6.2010). On ihmeellistä, kuinka aina osataan verrata jotain ollutta ja mennyttä nykyhetkeen. Eikä se ole jo lähtökohtaisesti sairas ajatus? Eilinen meni jo.

Photo courtesy of Mikko Nieminen

Jos nuoret, tässä nimenomaisessa tarkoituksessa opiskelevat nuoret, tekevät yhteiskunnan kannalta epäkelpoja valintoja, ketä voimme siitä syyttää? Aivan - vanhempia. Nuoret ovat saaneet arvonsa ja ideaalinsa edeltävien sukupolvien esimerkin mukaan. Ehkäpä nämä tulevaisuuden toivot (ilmaisu tässä ilman ironiaa) ovat huomanneet jotain kallisarvoista. He eivät halua jäädä sairaseläkkeelle 45-vuotiaina työuupumuksen tai masennuksen takia, he eivät halua uravalinnastaan onnettomina kostaa pahaa oloaan taas yhdelle tulevalle sukupolvelle ja he eivät välttämättä usko, että maailmasta saadaan parempi paikka oppisopimuskoulutuksella.

Tulevaisuus vaatii itse asiassa, jos ei nyt teoreettisia, niin ainakin monipuolisia opintoja. Ongelmana tänä päivänä on välinpitämättömyys. Kun emme tiedä, mistä tulemme, emme tiedä, minne menemme. Kun taiteet menettävät arvostuksen, on mietittävä, mitä meistä jää jäljelle. Veijo kirjoittaa: ”Nykyään, siis näinä uusina huonoina aikoina, nuoret ryhtyvät taiteilijoiksi, jotta heidän ei tarvitse tehdä töitä.” Oma havaintoni on päinvastainen. Taiteen tekeminen on yksi raaimmista työmuodoista, mitä on. Nuoret ovat oivaltaneet ainoan keinon menestyä ja olla onnellisia. He etsivät asian, josta nauttivat ja jossa ovat taitavia ja he ovat oikeasti valmiita raatamaan, jotta löytävät oman tiensä elämässä. Taiteentekeminen on sitäpaitsi tänä päivänä mitä suurinta bisnestä. Veijo on ymmärtänyt väärin. Nämä nuoret ovat tulevaisuuden pienyrittäjiä.