torstai 20. tammikuuta 2011

Ollaan ylpeitä!

Pysähdyin eräänä iltana miettimään päivittäin tapaamiani ihmisiä, etenkin niitä, jotka toimivat mitä moninaisimmissa palveluammateissa. Totesin, että poikkeuksellisen hyvä asiakaspalvelijahenkilö oli jäänyt mieleeni. Joka kerta, kun kohtaan hänet päivittäisillä asioillani, minulle tulee hyvä mieli. Sen lisäksi hän mitä ilmeisimmin hoitaa työnsä erittäin hyvin ja on ylpeä siitä mitä tekee (vaikka tuntipalkka ei taatusti ole hääppöinen).

Tietous omasta työpanoksesta ja sen laadusta on yksi uralla etenemisen tärkeä edellytys. Ei niinkään tismalleen toimialalle sopiva tutkintotodistus (vaikka sitä Suomessa joissain paikoissa innokkaasti peräänkuulutetaankin) vaan oikeanlainen ylpeys, joka usein syntyy rakkaudesta työhön jota tekee.  ”Tekisin tätä vaikka ilmaiseksi.

Ylpeys ja kateus eivät kulje sovussa samaa tietä, vaikka molemmat syntejä ovatkin. Kateus vie kaiken tilan ylpeydeltä. Viittaan tässä yhteydessä Olli Herralan blogiin ”Rikkaiden vaurastuminen pois köyhiltä”. Jo (ilmeisesti Helsingin sanomista lainatun) otsikon voi ymmärtää kahdella tavalla, katsantokannastaan riippuen. Joko vaurastuminen on pois köyhien pussista tai vaurastuminen tulee ottaa pois köyhien pussista. Positiivista vaihtoehtoa ei olekaan.

Spekuloiminen köyhien oikeuksilla rikkaiden tuloihin on surullista. Ensinnäkin unohtuu päättäjien vastuu, hehän päättävät mitä Suomessa menee kenenkin pussiin. Toiseksi, en tunne juurikaan työstään nauttivia ja ylpeitä ihmisiä, jotka valittaisivat päivästä toiseen siitä, mitä jonkun muun pussiin tipahtaa. Lapsena valittaminen oli synti, miksi se on aikuisille sallittua? Onnea vaan eduskuntavaaleihin ;)

Photo courtesy of Mikko Nieminen

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Ajoitus ennen kaikkea

Teitkö uuden vuoden hyvän lupauksen? Suurella osalla suomalaisista se liittyy tipattomaan tammikuuhun. On mahdollista luvata paljon muutakin: laihtua, lopettaa tupakointi, olla kiltimpi vaimolle, anopille tai ihmisille yleensä. Mutta suurin osa meistä epäonnistuu. Viimeistään kevätauringon lämmittäessä unohtuvat talven pimeinä tunteina tehdyt lupaukset. Onko kurittomuus kevään aikaansaannosta vai onko uuden vuoden lupauksessa jotain rakenteellisesti väärää?

Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Parhainkaa lupaus ei tule kestämään, ellei se ole haluttu ja harkittu. Uusi vuosi raketteineen ja kuohuvineen on pahin mahdollinen hetki tehdä elämän tärkeitä päätöksiä. Paitsi että tunnemme karmeaa syyllisyyttä yli kaksi kuukautta jatkuneista pikkujouluglögeilyistä, olemme luultavasti ylioptimistisia tulevaisuuden suhteen. Vuoden vaihtuminen antaa olettaa, että olisimme puolen yön jälkeen yhtä muuttuneita kuin päivämääräys.

Tärkeät päätökset tulisi tehdä jalat tukevasti maassa ja peppu kiinni työtuolissa. Hyvä ajankohta voisi olla vaikkapa uuden vuoden aaton jälkeen noin viikon päästä. On aika miettiä, ilman syyllisyyttä tai shampanjaa, mitä todella haluamme tulevalta vuodelta. Onko aika tehdä suuria uraa koskevia päätöksiä? Kartoittaa tarjolla olevia mielenkiintoisia työpaikkoja ja tarttua viimein tilaisuuteen tehdä unelmista totta?

Päätökset vaativat hieman aikaa. Ei määrättömästi, mutta jonkin verran kuitenkin. Jotta hyvä aikeesi toteutuisi, sinun on uhrattava jokunen puolituntinen kerran viikossa sen eteenpäin viemiseksi. Kun teet lupauksen itsellesi ja seuraat sen toteutumista puhaltaen aika ajoin tuulta purjeisiin, voit olla melkein varma onnistumisestasi. Onnea vuodelle 2011!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kilpailutat hintasi

Muistan aina elokuvan, jota katsoin nuorena ihailun ja ällistyksen vallassa. Kysessä on 90-luvun popcorniviihde elokuva Clueless, jota tähditti Alicia Silverstone Cherin roolissaan. Se, mikä niin suunnattomasti ihastutti minua oli Cherin halu neuvotella arvosanat ylöspäin. Hän ei tyytynyt mielestään huonoon arvosanaan, vaan alkoi toimenpiteitsiin asian korjaamiseksi. Se, millaisia toimenpiteitä Cher käytti ei ole tässä arvostelun kohteena, vaan idea yleensä.

Meidät manipuloidaan tasapäisiksi jo koulun penkillä.  En väitä, että Suomen tulisi olla pullollaan elitistisä kouluja, joiden oppilaat pörhistelisivät höyheniään ”tavisten” edessä, mutta miksi joukosta erottuminen katsotaan niin kamalaksi asiaksi? Tulevaisuuden haaveissani Suomen koulujärjestelmä suorastaan syleilee eripäistämistä ja tasapäistäminen on historiaa. Eripäristäminen tarkoittaa sitä, että kunkin omat taidot pääsevät kunniaan. Amisten ja ylppäreiden erottelu on historiaa, jokainen voi olla peruskoulun penkiltä asti magnifique ja arvostettu.

Ja juuri tähän perustuu ajamani ”tiedosta hintasi” -periaate. Tee sitä, missä olet hyvä ja unohda kaikki p-puheet siitä, että jokaisen pitäisi valita pitkä matikka ja A-ruotsi. Kun kerran teet sitä, missä olet hyvä ja mitä rakastat, tulet siinä koko ajan paremmaksi. Lopulta tulet niin hyväksi, että olet korvaamaton. Ja sinulla on täysi oikeus kilpailuttaa hintasi ja määritellä itse arvosi, sillä olethan systemaattisesti ja omilla valinnoillasi kehittänyt osaamisesi juuri siihen pisteeseen, missä se on nyt.

Photo courtesy of Mikko Nieminen